Historia

 

Kanniston_jubileum

 

Rakkaat Ystävät, vuonna 2014 oli kulunut 100 vuotta siitä kun Alma Kannisto perusti pienen kotileipomon Tehtaankadulle. Hänen taitavien käsiensä ja intohimonsa ansiosta olemme täällä tänään.

Koemme suurenmoista ylpeyttä ja iloa saada leipoa teille tuoksuvia herkkujamme. Haluamme kohdistaa valtavan kiitoksen leipomolla vuosien varrella leiponeille leipureille ja vastuuta kantaneille yrittäjille. Lupaamme vaalia tätä syvää ja kaunista perinnettä jatkossakin.

Päämääränämme on leipoa yhä maistuvampia leivonnaisia ja rikastuttaa kaupunkikulttuuria sekä saada Sinut rakastumaan aitoon leipään.

 

1914

Kanniston Leipomon perusti vuonna 1914 Alma Kannisto. Tämä rohkea nainen perustaa leipomon vaikeina aikoina kun Suomi on Venäjän vallan alaisena. Ajan sääntöjen mukaisesti aviomiehensä kirjallisen luvan saatuaan Alma avaa Kanniston Leipomon osoitteeseen Tehtaankatu 19. Alman hengessä Kannisto saa alkuunsa, lähteenä yritteliäisyys, ennakkoluulottomuus, usko hyvään tekemiseen, osaaminen ja vahva tahto.

Kanniston Leipomossa leivotaan öiseen aikaan ja aamulla leivät viedään kantamalla torille. Alma leipoo leipäkorttisäännösten mukaan, asiakkaat ovat tyytyväisiä hyviin leivonnaisiin ja vähitellen toiminta vakiintuu ja kasvaa.

1958

Ikä alkaa jo vähän tuntua Almalla vaikka leipomo onkin hyvällä pohjalla. 1.1.1958 leipomo ja toiminimi myydään lopulta kangasniemeläiselle Lyyli Pulliaiselle.

Lyyli ja hänen miehensä Yrjö Sukava tekevät paljon töitä, jotta Kanniston Leipomo voi jatkaa Alman saavuttamaa hyvää tasoa. Sukavat tuovat Kanniston osoitteeseen Kankurinkatu 6 Punavuoreen. Yrjön ja Lyylin menestys perustui ammattitaitoisiin leipureihin. Taitava käsityö on tästä lähtien kuulunut leipomon tunnusmerkkeihin. Leipurien saatavuus turvattiin ennakkoluulottomalla henkilöstöpolitiikalla, johon kuului mm. leipurien asuntoetu usein jopa samassa talossa.

Myydyimmät tuotteet ovat sekahiivaleipä, setsuuri, hapanlimppu ja hiivaleipä. Pikkusuolaiset, erilaiset pasteijat ja piiraat maistuvat myös hyvin asiakkaille. Punavuoressa elämä on edelleen vilkasta, mutta 1900-luvun alusta jo paljon siistimpää. Jälkipolvet muistelevat maitotonkkien kolinaa ja leivonnaisten tuoksua Kanniston Leipomosta suurella mielihyvällä.

 

 

1985

Vuonna 1985 leipomo myytiin Kaarina Vuolteenaholle. Kaarina oli kotoisin Pohjanmaalta ja omasi pitkän leipuritaustan. Hän oli aiemmin omistanut leipomon Ulvilassa. Kaarinan aikana Kankurinkadun tuotantotilat remontoitiin perusteellisesti.

Kaarinan johdossa leipomo selvisi lamasta päinvastoin kuin monet muut pääkaupungin pikkuleipomot. Monet valmistamamme tuotteet ovatkin alun perin Kaarinan käsialaa kuten esimerkiksi herkkuviineri ja omenaleivokset.

1999

90-luvun lopulla Kaarina halusi eläkkeelle ja tuolloin hän myi leipomonsa eräälle asiakkaalleen eli Pieni Kirahvi Oy Ab:lle. Aiemmin Pieni Kirahvi toimi ravintola- ja kahvila-alalla perustaen 90-luvulla useita Helsingin keskustan tunnetuimpia kahviloita, muun muassa Café Kafkan Ruotsalaisessa teatterissa ja Barcafé Panoraman Lasipalatsissa.

Pieni Kirahvi halusi edeltäjiensä tapaan kehittää leipomon toimintaa. Painotus käsityöhön, korkeaan laatuun ja perinteisiin raaka-aineisiin säilyi. Leipomossa säilytettiin perinteiset laatutuotteet ja samaan aikaan kehitettiin uusia tuotteita kuten ciabatta sekä mallas- ja siemenleipä. Myös asiakaspohjaa laajennettiin.

2000-luku

Jatkuvasti lisääntyvä kysyntä johti 2006 vuoden lopulla päätökseen rakentaa uusi leipomo Punavuoreen Merimiehenkatu 20:een. Laajennus valmistui vuoden 2007 keväällä. Kaksi uutta myymälää avattiin Helsinkiin; Yliopistonkatu vuonna 2008 ja Lasipalatsin myymälä vuonna 2009. Samaan aikaan kehitettiin myös leipomon ulkoisia tunnusmerkkejä. Leipomo sai mm. uuden logon.

2014

Kannisto kehittää jatkuvasti toimintaansa vastaamaan markkinan muutoksia. Sosiaaliseen mediaan on haluttu avata keskusteluyhteys asiakkaisiin, innovaatioprosesseja on kehitetty edelleen ja uusia palvelumuotoja rakennettu vastaamaan asiakkaiden tarpeisiin. Tästä osoituksena onkin tullut hyviä tuloksia, mm. globaalin kilpailun hopeapalkinto ja useita eurooppalaisia palkintoja. Vuonna 2011 Kannisto on Vuoden Tähtituote-finalisti ja Vuoden 2010 Vuoden Huiput –kultamitalisti.

Syksyllä 2013 leipomo on muuttanut uusiin tiloihin Herttoniemeen, Mekaanikonkadulle. Uudet mahdollisuudet laajentaa ja parantaa toimintaa entisestään avautuvat. Saadaan arinauuni ja leipäjuurille suuremmat, tasalämpöisemmät säilytystilat. Ja ennen kaikkea: Kannistolla voidaan aloittaa pitkään odotettu konditoriatuotteiden valmistus.

Vuonna 2014 vietämme 100-vuotisjuhlavuotta. Alman kunniaksi olemme somistaneet myymälämme kuvin ja sanoin. Kultaisessa kehyksessä on juhlapuhe:

 

Rakkaat Ystävät,

tänä vuonna on kulunut 100 vuotta siitä kun Alma Kannisto perusti pienen kotileipomon Tehtaankadulle. Hänen taitavien käsiensä ja intohimonsa ansiosta olemme täällä tänään.

Koemme suurenmoista ylpeyttä ja iloa saada leipoa teille tuoksuvia herkkujamme. Haluamme kohdistaa valtavan kiitoksen leipomolla vuosien varrella leiponeille leipureille ja vastuuta kantaneille yrittäjille. Lupaamme vaalia tätä syvää ja kaunista perinnettä jatkossakin.

Päämääränämme on leipoa yhä maistuvampia leivonnaisia ja rikastuttaa kaupunkikulttuuria sekä saada Sinut rakastumaan aitoon leipään.